Sienikeitto tuoreista sienistä

Syksyllä on hyvä lähteä keräämään sieniä ja saada samalla melkein huomaamattaan todella hyvää hyötyliikuntaa. Sienistä voi tehdä monenlaista terveellistä ruokaa, sillä ne sisältävät kasvisten tavoin vähän kaloreita, samalla kuitenkin ne sisältävät paljon antioksidantteja ja jotkut sienet jopa alentavat kolestrolia. Tällä kertaa meillä on teille kevyen sienikeiton resepti jonka valmistaminen ei pitäisi olla kenellekkään liian vaikeaa.

Ainesosat ja resepti ovat kuvan alla.

Ainesosat

Neljä annosta

Ohjeet

Avaa ohjeet tästä