Tuore maalaisleipä kruunaa aterian

Maalaisleipä on hyvä lisäke melkein mille tahansa ruualle. Erittäin terveellinen ja maistuva leipä, erityisesti uuni tuoreena taivaallisen makuista.

Ainesosat

Neljä annosta

  • 0,5 l Vesi
  • 1 pss Kuivahiiva
  • 2 dl Ruisjauho
  • 1,5 dl Moniviljahiutale
  • 1,5 dl Kuorittu auringonkukansiemen
  • 8 dl Vehnäjauho
  • 2 rkl Rypsiöljy
  • 1 tl Hunaja
  • Suolaa maun mukaan. Maitoa voiteluun.

Maalaisleipä ohje

Liota hiiva reilusti kädenlämpöiseen veteen, lisää suola, öljy, siemenet ja hiutaleet, sekoita.

Sekoita jauhot käsin vähitellen joukkoon, jatka hetki vaivaamista, kunnes taikina on kiinteä ja sitko on saavutettu.

Anna taikinan levähtää 15 min liinan alla.

Vaivaa taikina uudestaan, jaa kahteen osaan ja pyöritä leivän muotoon.

Aseta leivät uunipellille. Laita liina päälle ja kohota 50 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Paista leipä uuninkeskitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes leivänsisälämpö on 95 astetta.

Voitele maidolla.

Anna leivän levähtää hetki liinan alla ennen tarjoilua.

Kommentointi

Miltä Maalaisleipä maistui? Kerro muille reseptin lukijoille.

Reseptin tiedot
  • Valmisteluaika 1 tunti 20 min
  • Valmistusaika 1 tunti 20 min
  • Kalorit 220 kcal / annos
  • Arvosana 4.6 / 5 perustuen 36 arvioon
  • Reseptin laatija